Matti Kallio Siemen Forelian toimitusjohtajaksi

MMM Matti Kallio aloitti Siemen Forelian toimitusjohtajana 17.5.2010 Päivi Salpakivi-Salomaan siirryttyä takaisin UPM-konsernin palvelukseen. Matti on aikaisemmin toiminut Valtran tuotehallinnan päällikkönä.

"Kiitämme asiakkaita hyvin sujuneesta kevätkaudesta, ajoittain verkkaisesti sujuneesta puukaupasta huolimatta siementä on tarvittu lähes aikaisempien vuosien tahtiin."

Toivotamme kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille leppoisaa kesää!



Siemenkeskus lomalla 5.7. - 1.8. - tee tilaus viimeistään 28.6.

Rovaniemen siemenkeskuksen väki on hyvin ansaitulla kesälomalla 5.7. alkaen. Mikäli tarvitset siemeniä heinäkuussa kylvöihin, tee tilaus viimeistään maanantaina 28.6. Seuraavan kerran siemeniä toimitetaan taas elokuussa. Metsäkylvöä ei tosin suositella tehtäväksi kesän kuivimpaan aikaan. Sen sijaan varsinkin pohjoisemmassa Suomessa on saatu viimeaikoinakin hyviä kokemuksia syyskylvöistä.



Mänty kukki keväällä runsaasti

Männyn kukinta oli tänä keväänä todella runsas, varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kukinnan satoa tosin päästään korjaaman vasta syksyllä 2011, mikäli pikkukävyt säilyvät ja kehittyvät ensi kesänä kävyiksi. Syksyn 2010 käpysato sen sijaan näyttäisi jäävän korkeintaan keskinkertaiseksi.
Kuusen siemenviljelyksiltä ei vieläkään saada siementä. Kukinta oli heikkoa ja käpyjä on vain muutamissa latvuksissa. Länsi- ja Lounais-Suomen kuusikoissa näyttäisi olevan jonkinverran käpyjä - ehkä jopa kerättäväksi asti. Kävyt ovat ainakin vielä näin kesäkuun puolivälissä terveen näköisiä.




Jos et jatkossa halua vastaanottaa uutiskirjettämme, ilmoita siitä sähköpostitse siemenforelia@siemenforelia.fi osoitteeseen.
Mikäli et tietoturvasyistä näe uutiskirjeen kuvia, voit lukea tiedotteemme osoitteesta: http://www.siemenforelia.fi/newsletter/index.php?id=